Koirana chow on hyvin omaehtoinen ja yleensä kasvattaa omistajaa ymmärtämään itseään sen omista lähtökohdista. Chowi-ihmiselle kehittyy tietty nöyryys koiransa persoonan piirteitä kohtaan, sillä ne eivät ole helposti muokattavissa ja lopuksi sitä kysyy itseltään, että miksipä niitä muokkaamaan...

Rotu on alkukantainen, eikä sitä piirrettä pidä unohtaa. Alkukantaisuuteen saattaa liittyä eriasteista saalistusviettiä, joka toisilla yksilöillä on voimakas, toisilla heikompi. Chowi vahtii yleensä omaksi katsomaansa reviiriä ja ilmoittaa vierailijoista, mutta ei ole sinänsä haukkuherkkä; se ei haaskaa energiaansa muutenkaan mihinkään turhanpäiväiseen, jota   haukkuminenkin ilman syytä olisi.

Chow chow´lla on aivan omanlaisensa tapa "jutella". Toinen on hiljaista röhinää, joka on merkki suuresta tyytyväisyydestä esimerkiksi omistajan silitellessä sitä. Toinen tyypillinen ääni on kovempaa röhinää, sekin voi olla merkki mielihyvästä tai chowie haluaa jotain, kuten ulos tai ruokaa. Röhinää voi esiintyä myös jos joku "outo" ilmiö on havaittu, kuten ihminen kyynärsauvoilla tai lierihattu päässä Cool.(Joskus sitä erehdytään luulemaan murinaksi, mitä se ei ole.)

Pitkäkarvaisen chowin turkki vaatii hoitoa, varsinkin jos haluat sen näyttävän siistiltä ja hoidetulta. Rodusta on olemassa myös lyhytkarvainen muunnos, jonka turkki on huomattavasti helppohoitoisempi.

Meillekö uusi karvainen perheenjäsen?

 HymyileväTässä linkki suoraan Koiranet -jalostustietojärjestelmään; koko kasvatushistoriani chow chow´n osalta :http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKasvattaja.aspx?K=FORSURE&R=205

 Hymyilevä http://www.chowchow.fi/etusivu Chow chow yhdistyksen sivuilta saa paljon tärkeää tietoa!

Cool http://www.chowchow.fi/?id=B2CCB2A0-E6814234BAB4-78595535EEB3 Rotumääritelmä ja sen tulkinta